Halojata halloo, pitkä aika eikä merta. On aika aktivoitua taas, edes yhden levyarvostelun verran. Yritän arvostelua tehdessäni arvostella musikkia, enkä sitä tehneitä kavereita.
Perinteistä Lost-rässiä toivovat joutuvat pettymään, sillä tämä albumi ei ole rässiä nähnytkään. Tyllisuunnaltaan liikuskellaan lähinnä siellä coremman iskämetallin puolella. Tämä tuntuu useimpia LS-faneja haittaavan, mutta omasta mielestäni muutos on hyvä ja tietyllä tavalla jopa luonteva. Jäbät kasvaa ja luulen, että seuraava kiekko on taas rässimpää tykitystä.
Henkilökohtaisella tasolla tiedän, että yhtye koostuu upeista ihmisistä, joiden kanssa voi ja kannattaa keskustella aiheesta kuin aiheesta.
